8065 alan yritystä valmiina töihin
Kotisivut, verkkokaupat, logon suunnittelu ja paljon muuta...

Uusitko verkkosivustoa? Vältä ainakin nämä virheet

Verkkonäkyvyys on ratkaiseva osa yrityksen identiteettiä. Verkkosivuja suunnitellessa onnistumisen esteenä saattaa olla niin lapasesta lähtenyt ideointi kuin ideoinnin vähyyskin. Pahimmassa tapauksissa asiakas on unohdettu kokonaan ja verkkopalvelusta on tehty lähinnä toimitusjohtajan silmää miellyttävä paketti. Tässä blogikirjoituksessa listaan muutamia virheitä, joita itse kohtaan säännöllisesti työssäni ja kerron mitä sinä voit niistä oppia.

Kerro rohkeasti mitä yrityksesi tekee

Osa yrityksistä ei onnistu selkeästi viestimään mitä he tekevät. Muun muassa verkkokauppojen kohdalla tämän kaltaista ongelmaa ei usein ole, mutta etenkin asiantuntijapalveluita myyvät kioskit onnistuvat toisinaan piilottamaan tarjoamansa palvelut salamyhkäisen bisnesjargonin taakse. Ainakin itseltäni loppuu nopeasti mielenkiinto, jos edes alaa ymmärtävä ei saa selville alle kolmella klikkauksella ja näin käy varmasti myös monen potentiaalisen asiakkaan kohdalla.

Väärän tai huonon alustan valitseminen

Erityisesti pienempien yritysten ja yrittäjien vitsaus on säästäminen väärässä paikassa. Esimerkiksi verkkokauppaa tehdessä, huonoin säästämisen paikka on verkkokauppa-alusta. Jos koko liiketoimintasi lepää verkkosivuston varassa, niin hinta ei saa olla ainoa valintakriteeri. Ideanahan on kuitenkin tehdä rahaa myymällä eikä säästämällä, eikö niin? Alustaa kannattaakin lähteä valitsemaan tarpeiden perusteella eikä miettiä, mikä vaihtoehto on vähiten huonoin. Varsinkin tiukasti kilpailluilla aloilla, kuten vähittäisverkkokauppa, on hyvin hankala menestyä, jos teet kaiken vähän kuten kilpailija, mutta hieman huonommin. Avoimen lähdekoodin ratkaisut, kuten WordPress ja Drupal ovat vaihtoehtoja, jotka kannattaa ottaa vakavasti harkintaan.

Hakukonenäkyvyyttä ei ole huomioitu suunnitteluvaiheessa

Hakukoneoptimointi (SEO) on yksi niistä asioista, joihin aloittelevalla yrityksellä ei usein ole ”varaa” sijoittaa starttivaiheessa, vaan verkkosivuston optimointi toteutetaan pitkälti omin voimin. Toimialasta ja strategiasta riippuen tämä ei edes välttämättä ole järisyttävä ongelma, mutta tulevaisuudessa voi tulla metrinpaksuinen tiiliseinä vastaan, jos edes perusasioita ei ole otettu huomioon sivustoa suunnitellessa.

Mikäli omaa osaamista ei ole karttunut hakukoneoptimoinnin saralla, niin kannattaa varmistaa, että verkkosivua suunnittelevalla yrityksellä on selvä käsitys siitä, kuinka sivuston rakenne pitäisi toteuttaa ja mitkä tekniset asiat on välttämätöntä huomioida. Esimerkiksi Nerot.fi ammattilaisten listalta löytyy useita yrityksiä ja freelancereita, joilla on ymmärrystä sekä toimivasta visuaalisesta ilmeestä että hakukoneoptimoinnista. Sivuston hakukoneoptimointiin kannattaakin ottaa apua talon ulkopuolelta, jos itseltä ei osaamista löydy.

Myyntiputki ja lead generation

Nykyisin asiakkaat ovat vaativampia, sekä tietoisempia eri vaihtoehdoista kuin koskaan ennen, jonka seurauksena ostopolkukaan ei ole täysin simppeli. Asiakkaat tekevät jatkuvaa vertailua ennen ostopäätöstä ja kerran voitetun asiakkaankin uskollisuudesta käydään jatkuvaa kamppailua. Toisaalta myös kiire ja netin erilaiset häiriötekijät vievät huomion helposti muualle, jonka takia ostoprosessi voi jäädä kesken. Tämän takia asiakkaan hankintahinta voi nousta helposti liian korkeaksi, mikäli asiakkaan ostopolkua ei ole otettu huomioon jo sivustoa suunnitellessa.

Analytiikka

Jos liidien kerääminen tai myyntiputken optimointi on tärkeää, niin yhtä oleellista on analytiikan asentaminen oikein ja toiminnan kannalta oleellisen datan kerääminen. Google Analytics sopii loistavasti useimmille yrityksille, mutta seurantakoodien asennukseen ja käytön opetteluun kannattaa käyttää hieman aikaa ja ajatusta. Analytiikan osalta olisi hyvä miettiä ensinnäkin, että mitä asioita haluat oikeasti mitata ja minkälaisia johtopäätöksiä tai parannuksia voit numeroiden pohjalta tehdä. Vaikka Google analytiikka onkin käytössä lähes jokaisella verkkosivulla, niin usein puutteellisesti määritellyt tavoitteet johtavat siihen, että numeroiden virtaa ei lopulta osata hyödyntää mihinkään oleelliseen.

Design vs käytettävyys?

Vaikka vallitsevat trendit kannattaa ottaa sivustoa suunnitellessa huomioon, niin ne eivät saa mennä toimivuuden edelle. Moderneilla ja visuaalisesti kauniilla verkkosivustoilla on joskus unohdettu perusasiat mainosmiesten miettiessä sitä hienointa slideriä tai HD-taustavideota. Suosittelen seuraamaan ainakin, että toimintakehotukset ovat oikeilla paikoillaan, yhteystiedot löytyvät muutamassa sekunnissa ja käytettävyys on yleisellä tasolla tarpeeksi simppeliä. Lisäksi upeat elementit ja taustavideot eivät saa hidastaa verkkosivua käyttökelvottomaksi.

Responsiivisuus ja mobiilikäytettävyys

Tästä asiasta on saarnattu verkossa jo useampi vuosi, mutta silti mobiilikäytettävyys tarkoittaa edelleen monille ainoastaan sitä, että tekstit ja kuvat skaalautuvat nätisti eri laitteille. Hyvän mobiilikäytettävyyden pitäisi tarkoittaa paljon muutakin. Esimerkiksi nätisti skaalautuva teksti ei kovinkaan paljoa lohduta, jos sitä näkyy puhelimessa aivan liikaa ja asiakas joutuu skrollaamaan verkkokaupassa minuutin ennen kuin näkee ensimmäistäkään tuotetta. Vastaavasti nappuloiden täytyy olla riittävän isoja ja navigoinnin selkeää siten, että verkkopalvelua on ihan oikeasti mahdollista käyttää puhelimella.

Muista, että verkkosivut eivät ole itseä, vaan asiakkaita varten. Mieti, mitä SINUN asiakkaasi haluavat verkkopalvelulta ja tarkkaile tekevätkö he sivuillasi haluamiasi asioita. Loppujenlopuksi yksikään verkkosivusto ei ole vielä valmis koodaustyön jälkeen, vaan sen optimointi on jatkuva prosessi.